Vuosirenkaita

Tiistai 7.9.2010 klo 21:51 - Eeva-Riitta Pitko

Olen syntynyt torstaina 7.9.1950 klo 04.05. Olen tänään hieman päälle 60- vuotias. Elämä on kohdellut minua lempeästi. Olen välttynyt pahoilta pettymyksiltä ja menetyksiltä. Olen voinut pitää kaiken sen mikä minulle on ollut tärkeintä. Kukaan ei ole minua riistänyt. Ketään minun ei ole tarvinnut kadehtia. Toivon sydämestäni, etten olisi tuottanut kenellekään pahaa oloa. Pyydän anteeksi, jos näin on.

Iän karttuessa osaa arvostaa elämää, elettyä, tätä hetkeä ja tulevaa. Elettyyn elämään en voi enää vaikuttaa, tähän hetkeen voin, tulevasta ei voi tietää.  Jos en elä nyt, juuri nyt, milloin minulla sitten on siihen mahdollisuus?

On elämä keinutuoli,

me kahden siinä keinutaan,

Me pää ja takapuoli.      

Näin pimeään ja valoisaan ,

Ja keinuessa veisataan,

Ja kerran meitä muistellaan;

niin kiikkui ynnä kuoli.

On elämä keinutuoli

(runo Unto Kupiainen)

Onko kehityskeskusteluissa järkeä?

Keskiviikko 17.2.2010 klo 6:41

Kehityskeskustelut ovat palkkausjärjestelmien pakkopullaa.  Kuuntelen paljon YLEn Puheohjelmia.  Oheisessa linkissä on ansiokasta puhetta kehityskeskusteluista ja tavoista, joilla niitä käydään.

http://areena.yle.fi/video/758111

Mielestäni pitäisi asettaa yläikäraja,  jolloin ei enää työyhteisössä tarvitsi uhrata aikaa kehityskeskusteluihin. Kun henkilöllä on yli 30 vuotta työuraa, toimii kuin kävelevä arkisto, tietää ja taitaa ja voi olla mentorina nuoremmille, pitäisi hänen tehtävänsä ja palkkauksensa määräytyä sen mukaan. 

Virallisen tilaston mukaan valtiolla oli vuoden 2009 lopussa 121 923 henkilöä töissä.  Laskelmaa varten pyöristän lukumäärän 121 500 henkilöön, sillä oletan, että presidentti ja korkein valtion virkamiehistö ei käyne kehityskeskusteluja vaan heidän työuransa on keskusteluissa aina joka neljäs / kuudes vuosi toimitettujen kansanedustaja- ja presidentinvaalien yhteydessä.

Tehtävä: Kun valtiolla 121 500 henkilöä työssä, kehityskeskusteluun käytetään yksi tunti, tuntipalkka keskiarvoksi arvioituna on 50,20 e. Mikä keshityskeskustelujen kustannus valtion talousarviossa on?

Vastaus:   6,1 miljoona euroa.

Vertailun vuoksi. Olen työssä valtion virastossa, jossa on 25 virkahenkilöä. Vuotuiset kehykset eli talousarvio palkka-, ym. henkilöstökustannuksiin on noin 1 milj. euroa.

Kolmekymmentäkahdeksan vuotta ja yksi kuukausi

Maanantai 1.2.2010 klo 6:45 - Eeva-Riitta Pitko

Rakas päiväkirja 1.2.2010

Kello on 07.38, Ylen aamu TV on kertonut juuri yön aikana jumiutuneista eläkeneuvotteluista. Olisipa mielenkiintoista tietää kuinka pitkiä työuria neuvotteluihin osallistuvilla henkilöillä on. Heitä mitenkään väheksymättä, oletan, että useimmat heistä lienevät siirtyneet työelämään pitkän yliopistollisen koulutuksen jälkeen reilusti yli kaksikymppisinä, ehkä lähempänä kolmeakymmentä.

Suuret ikäluokat rynnivät työmarkkinoille 1950-1960 luvuilla. Olin 16 vuotias saatuani ensimmäisen työpaikan. Sen jälkeen koulu ja työ ovat vuorotelleet elämässäni ollen monia vuosia elämässäni samanaikaisina. 40 tuntia opiskeluun ja 37 tuntia työhön. Opintoviikoksi laskettiin noihin aikoihin 40 tunnin käyttö opiskeluun.

Vielä unisilla aamuaivoillani kävin pikaisen kelauksen vuodesta 1967 lähtien tähän aamuun 1.2.2010. Laskin työssäoloaikani lukematta pois lomakuukausia tai äitiyslomaa, jotka ovat olleet yhtäkaikki työaikaa.

Tänään on elämäni 13 710:s työssäolopäivä. Se tekee yhteensä 38 vuotta ja yhden kuukauden. Täytän tänä vuonna 7.9. 60 vuotta.  Ikäpolveeni kuuluville ei hyväksytä eläkepalkan laskennan perusteeksi ennen 23 ikävuotta tehtyjen työvuosien ansioita. Meistä töihin jo varhaisina nuoruusvuosina lähteneistä tuntuu humoristiselta, kun nyt neuvotellaan eläkeiän nostamisesta kahdella vuodella.  Monet ikäpolvestani ovat ehtineet olla ennen 60 vuotispäiväänä työelämässä 45 vuotta, joista 6-7 ensimmäistä vuotta ilman eläkeperustetta. Viime vuonna eläikeiän, 63 vuotta, saavutti suurin määrä ihmisiä, mitä koskaan aikaisemmin maamme historiassa on tapahtunut.

Nuorena "eläke"-sanaa ei edes tunnista sanavarastoonsa kuuluvaksi. Eläkeajatukset tulevat mieleen ensimmäisiä kertoja 50 vuotispäivänä tai viimeistään silloin, kun perheen nuorimmainenkin on aloittanut oman itsenäisen elämänsä. Yhä useimmin mieleen tulevat toiveet terveydestä. Omat vanhemmat sairastuvat ja kuolevat pois, yhtäkkiä onkin  itse ensimmäisenä poissiirtyvien linjalla. Elämän jokaisella päivällä on aivan uusi merkityksensä. Toivoo, että aikajanaa vielä olisi. Toivoo, että vielä näkee lastenlastensa elämän asettuvan uomiinsa. Jokaisen ihmisen jokaisella elinpäivällä on merkityksensä. Työ on tärkeää.  Miten työ määritellään, siihen pitäisi enemmänkin kiinnittää huomiota.  Nyt neuvotteluissa tärkeää on se työ, josta saa rahallisen korvauksen.  Suuri joukko ihmisiä saa elämäänsä sisältöä antamalla aikaansa vapaaehtoisena joko kotimaassa tai ulkomaisissa kohteissa.

On hienoa olla "ikäihminen" ja nyt käytävät neuvottelut pohjustavat meille ikääntyville uudenlaista tulevaisuutta.  On ehkä itsekästä ajatella, että meistä tulee tärkeitä, meillä on merkitystä ja olemme vanhoinakin yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Toivoa ei kannata menettää, ehkä meistä sittenkin tullaan pitämään hyvää huolta.