Muutto on haasteellinen ja samalla mahdollisuus........

Tiistai 6.4.2010 klo 21:45 - Eeva-Riitta Pitko

Tänään 6.4.2010 siirryin uuteen työyhteisöön, joka on laskujeni mukaan seitsemäs ja seitsemästoista (17) kun lasketaan saman työyhteisön eri osastot tai yksiköt huomioiden vuosien varrella tapahtuneet organisaation muutokset. Esimiehistä, joita on ollut 21 erilaista voisin kirjoittaa pienen tutkielman.

Olen maalta kotoisin ja työn tekeminen oli velvollisuus aina siitä lukien kun harava pysyi kädessä. Kone niitti heinän, mutta jälkikasvu toimi haravakoneena. Isä muisti huomauttaa, jos jälki oli huono. Kuusitoistavuotiaana sain ensimmäisen palkallisen työpaikkani. Siitä se alkoi.

Vuoden 1972 alusta sain vakituisen paikan Helsingin työvoimapiiristä, työvoimatoimiston rakennusosastolta. Muistan ne hienot ihmiset, jotka eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneet syvältä maalta Tukholman kautta Helsinkiin tullutta nuorta (22 v) työntekijää. Nämä ihmiset olivat todella hienoja ja auttoivat minua eteenpäin jopa niin, että ilmoitettuani halustani muuttaa takaisin Savonlinnaan minulle tarjottiin parempaan paikkaa ja parempaa palkkaa.  Ajattelen heitä kiitollisena. Olin silloin nuori ja syli täynnä mahdollisuuksia.

Savonlinnan keskussairaalan pestin kautta siirryin Punkaharjun kuntaan (avioliiton satamaan kuvaannollisesti, koska Punkaharju nyt on monien sisävesisatamien paikkakunta)   Punkaharjulta muutimme Kouvolaan ja paikotuin Kouvolan kaupungille aivan vuoden 1977 alusta. Oli onni saada perehtyä kaupungin hallintoon niinkin hienosta paikasta kuin kaupungin kansliasta.

Kaupungilta siirryin lääninhallitukseen toiselle puolen katua 1.8.1978. Siitä alkoi matka syvälle valtion aluehallinnon syövereihin. Hienoa aikaa. Valtion aluehallinto sisältää paljon erilaisia asioita ja niistä ehdin perehtyä lääninkonttoriin, kouluosastoon, kaavoitustoimistoon, sosiaali- ja terveysosastoon, yleiseen toimistoon, taloushallintoon, viestintäyksikköön ja liikenneosastoon. Olisin voinut tutustua myös maaherran sihteeriyteen  (silloin Erkki Huurtamo) tai poliisitoimistoon. Senkin uhalla, että minulle olisi näytetty ovea, kieltäydyin näistä.   Läänihallituksen vuosieni aikana ehdin hankkia ylioppilastutkinnon iltalukiosta ja hallintovirkamiestutkinnon Tampereen Yliopistosta. Opiskelu oli harrastukseni. Keräsin salkkuuni yhteensä reilun yli 220 opintoviikkoa vuoden 1998 loppuun mennessä. Vasta 31.12.1999 jätin lääninhallituksen omasta tahdostani ja yksityisessä elämässäni tapahtuneiden muutosten vuoksi.  Irtisanoutumistani seuranneet vuodet olivat työntäyteisiä. Olin monessa järjestössä mukana vapaaehtoistyöntekijänä. Työ näkövammaisten parissa oli erityisen mieleenpainuvaa. Edesmennyt tätini oli sokea taiteilija. Tätini motto oli: "mihin muuhun ihminen pettyy kuin omaan itseensä." Ketään ei voi syyttää.

Pestini Kouvolan maistraatissa alkoi marraskuussa 2001, 51 vuotta täyttäneenä, mutta henkilökohtaisesti taisteluvalmiina ihmisenä. 51-vuotiasta naista, jolla on melkoisen vankka kokemus työelämästä ja melkoisen vankka kokemus julkisesta hallinnosta mukaan lukien työn ohessa hankittu koulutus, ei voitane noin vain heittää saunan taakse ammuttavaksi.  Vuodet marraskuusta 2001 lähtien ovat olleet haasteellisia ja ne voin nimikoida yksinkertaiseen lauseeseen:

”Mikä ei tapa, se vahvistaa.”

Olen tänään 6.4.2010 siirtynyt uuteen työyhteisöön, siihen, jonka järjestysluku kaikkinensa on 18.  On upeaa, että minulla on ollut mahdollisuus vielä tässä iässä päästä sisälle yhteisöön, jossa on käymistila kahden prosessin osalta. Pidän haasteista ja koetan ymmärtää eteen tulevia asioiden taustan.

Näinhän se peli menee........

Perjantai 26.2.2010 klo 23:01 - eevariitta.pitko@gmail.com

Kun Suomi ei onnistu USA pelissä, niin missä mahtaisi olla syy?

Mitä sellaista on tapahtunut tänään, mikä on voinut saada Suomen jääkiekkojoukkueen kokonaan pois tolaltaan?

Pörssikurssit? Ei! Ei! Ei! Kun kiekko meni tuonne suuntaan, niin käännyttiin toiseen suuntaan?  Miten voi olla näin? Historialliset syyt! Suomi vain on ollut idän ja lännen pelimerkkinä ja kun itä ei ole enää mukana niin Suomi on menettänyt pelin. 

Eihän se näin voi olla! Kun Ruotsi on poissa pelistä, niin sympatiseeraako Suomi ja pelaa kuin velipuolikuu ilman sen puolikkaan tukea. Ja kun Venäjä on poissa pelistä niin Suomi pelaa kuin velitäysikuu ja antaa USAn vetää turpiin sen kun pelaajavaihdolta kerkiää.

Uskomatonta ja hävettävää?! Löytyykö mistään asiallista selitystä?

Henkinen ote? Itseluottamus? Maalivahdin epäonnistuminen? Tulee mieleen RAHA, onko sittenkin rahalla merkitystä? Voidaanko menestystä ostaa? Voidaanko menestystä riistää ja miten? Onko millään enää merkitystä?

Jos on kysymys rahasta niin kaikki on anteeksi annettu. Ne pelaa, jotka eivät pelkää.

Sorry, Mertaranta... olet hyvä, mutta mahdottomuuksien edessä Sinulta vaaditaaan yliluonnollisia kykyjä. Pelkästään selostajan taidoilla peliä ei voiteta, vaikka sinulla niitä kykyjä toki on toisillekin jakaa.

Onneksi on "Me naiset" ja mitali. Naiset ja lapset ne ovat tämänkin olympiaadin sankareita.

Onko kehityskeskusteluissa järkeä?

Keskiviikko 17.2.2010 klo 6:41

Kehityskeskustelut ovat palkkausjärjestelmien pakkopullaa.  Kuuntelen paljon YLEn Puheohjelmia.  Oheisessa linkissä on ansiokasta puhetta kehityskeskusteluista ja tavoista, joilla niitä käydään.

http://areena.yle.fi/video/758111

Mielestäni pitäisi asettaa yläikäraja,  jolloin ei enää työyhteisössä tarvitsi uhrata aikaa kehityskeskusteluihin. Kun henkilöllä on yli 30 vuotta työuraa, toimii kuin kävelevä arkisto, tietää ja taitaa ja voi olla mentorina nuoremmille, pitäisi hänen tehtävänsä ja palkkauksensa määräytyä sen mukaan. 

Virallisen tilaston mukaan valtiolla oli vuoden 2009 lopussa 121 923 henkilöä töissä.  Laskelmaa varten pyöristän lukumäärän 121 500 henkilöön, sillä oletan, että presidentti ja korkein valtion virkamiehistö ei käyne kehityskeskusteluja vaan heidän työuransa on keskusteluissa aina joka neljäs / kuudes vuosi toimitettujen kansanedustaja- ja presidentinvaalien yhteydessä.

Tehtävä: Kun valtiolla 121 500 henkilöä työssä, kehityskeskusteluun käytetään yksi tunti, tuntipalkka keskiarvoksi arvioituna on 50,20 e. Mikä keshityskeskustelujen kustannus valtion talousarviossa on?

Vastaus:   6,1 miljoona euroa.

Vertailun vuoksi. Olen työssä valtion virastossa, jossa on 25 virkahenkilöä. Vuotuiset kehykset eli talousarvio palkka-, ym. henkilöstökustannuksiin on noin 1 milj. euroa.

Oletko koskaan nähnyt vaivaa?

Perjantai 12.2.2010 klo 7:49 - Eeva-Riitta Pitko

Siunatussa hulluudessa Rummukainen kysyy veljeltään: "Oletko koskaan nähnyt oikein viisasta miestä"? Toinen raapii korvallistaan ja on hiljaa.  Nähdä-verbiä käytetään tässä kohdin kahdessa merkityksessä: nähdä fyysisesti ja kohdata tunnetasolla. Nähdä- verbi on aika vekkuli.  Silmillämme luomme kuvan ympäröivästä fyysisestä todellisuudesta.  Näemme, koska meillä on silmät. Olenpa miettinyt sitäkin, miksi on alettu käyttää käsitettä "aisti". Tuntoaisti, hajuaisti, kuuloasisti, makuaisti ja näköaisti.

Oletko koskaan "nähnyt vaivaa"? Emme kysy mielellämme: "Oletko koskaan nähnyt vaivaista miestä"? Tämä selvennykseksi siihen, että nähdä verbin käyttötarkoitus näissä on perusteeltaan erilainen. "Nähdä vaivaa" on kokemusperäistä ponnistelua jonkin asian saavuttamiseksi tai ikävimmillään toimintaa, joka ei meitä miellytä. Emme mielellämme näe vaivaa, koska se ei ole hauskaa tai vaivannäön kohde ei kuulu tehtäviimme.

Kun seuraavan kerran kuulet jonkun sanovan : "siitä on niin paljon vaivaa", katsopa tarkemmin sanojaa. Kysy häneltä miten hän kokee asian vaivalloisena, miksi hän ei tahdo sitä tehdä? Kysypä samaa asiaa joltakin toiselta ja saatat kuulla vastauksen, ettei hänelle ole siitä "mitään vaivaa".

Sukulaismiehelläni on ilkikurinen tapa kysellä hauskasti ja kaksimielisesti. Minkä näköinen se kalori on? tai minkä näköinen se vitamiini on? tai oletko koskaan nähnyt, minkä näköinen se vaiva on? Nii- in, hyviä kysymyksiä.