Muutto on haasteellinen ja samalla mahdollisuus........

Tiistai 6.4.2010 klo 21:45 - Eeva-Riitta Pitko

Tänään 6.4.2010 siirryin uuteen työyhteisöön, joka on laskujeni mukaan seitsemäs ja seitsemästoista (17) kun lasketaan saman työyhteisön eri osastot tai yksiköt huomioiden vuosien varrella tapahtuneet organisaation muutokset. Esimiehistä, joita on ollut 21 erilaista voisin kirjoittaa pienen tutkielman.

Olen maalta kotoisin ja työn tekeminen oli velvollisuus aina siitä lukien kun harava pysyi kädessä. Kone niitti heinän, mutta jälkikasvu toimi haravakoneena. Isä muisti huomauttaa, jos jälki oli huono. Kuusitoistavuotiaana sain ensimmäisen palkallisen työpaikkani. Siitä se alkoi.

Vuoden 1972 alusta sain vakituisen paikan Helsingin työvoimapiiristä, työvoimatoimiston rakennusosastolta. Muistan ne hienot ihmiset, jotka eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneet syvältä maalta Tukholman kautta Helsinkiin tullutta nuorta (22 v) työntekijää. Nämä ihmiset olivat todella hienoja ja auttoivat minua eteenpäin jopa niin, että ilmoitettuani halustani muuttaa takaisin Savonlinnaan minulle tarjottiin parempaan paikkaa ja parempaa palkkaa.  Ajattelen heitä kiitollisena. Olin silloin nuori ja syli täynnä mahdollisuuksia.

Savonlinnan keskussairaalan pestin kautta siirryin Punkaharjun kuntaan (avioliiton satamaan kuvaannollisesti, koska Punkaharju nyt on monien sisävesisatamien paikkakunta)   Punkaharjulta muutimme Kouvolaan ja paikotuin Kouvolan kaupungille aivan vuoden 1977 alusta. Oli onni saada perehtyä kaupungin hallintoon niinkin hienosta paikasta kuin kaupungin kansliasta.

Kaupungilta siirryin lääninhallitukseen toiselle puolen katua 1.8.1978. Siitä alkoi matka syvälle valtion aluehallinnon syövereihin. Hienoa aikaa. Valtion aluehallinto sisältää paljon erilaisia asioita ja niistä ehdin perehtyä lääninkonttoriin, kouluosastoon, kaavoitustoimistoon, sosiaali- ja terveysosastoon, yleiseen toimistoon, taloushallintoon, viestintäyksikköön ja liikenneosastoon. Olisin voinut tutustua myös maaherran sihteeriyteen  (silloin Erkki Huurtamo) tai poliisitoimistoon. Senkin uhalla, että minulle olisi näytetty ovea, kieltäydyin näistä.   Läänihallituksen vuosieni aikana ehdin hankkia ylioppilastutkinnon iltalukiosta ja hallintovirkamiestutkinnon Tampereen Yliopistosta. Opiskelu oli harrastukseni. Keräsin salkkuuni yhteensä reilun yli 220 opintoviikkoa vuoden 1998 loppuun mennessä. Vasta 31.12.1999 jätin lääninhallituksen omasta tahdostani ja yksityisessä elämässäni tapahtuneiden muutosten vuoksi.  Irtisanoutumistani seuranneet vuodet olivat työntäyteisiä. Olin monessa järjestössä mukana vapaaehtoistyöntekijänä. Työ näkövammaisten parissa oli erityisen mieleenpainuvaa. Edesmennyt tätini oli sokea taiteilija. Tätini motto oli: "mihin muuhun ihminen pettyy kuin omaan itseensä." Ketään ei voi syyttää.

Pestini Kouvolan maistraatissa alkoi marraskuussa 2001, 51 vuotta täyttäneenä, mutta henkilökohtaisesti taisteluvalmiina ihmisenä. 51-vuotiasta naista, jolla on melkoisen vankka kokemus työelämästä ja melkoisen vankka kokemus julkisesta hallinnosta mukaan lukien työn ohessa hankittu koulutus, ei voitane noin vain heittää saunan taakse ammuttavaksi.  Vuodet marraskuusta 2001 lähtien ovat olleet haasteellisia ja ne voin nimikoida yksinkertaiseen lauseeseen:

”Mikä ei tapa, se vahvistaa.”

Olen tänään 6.4.2010 siirtynyt uuteen työyhteisöön, siihen, jonka järjestysluku kaikkinensa on 18.  On upeaa, että minulla on ollut mahdollisuus vielä tässä iässä päästä sisälle yhteisöön, jossa on käymistila kahden prosessin osalta. Pidän haasteista ja koetan ymmärtää eteen tulevia asioiden taustan.

Muutosturva hiertää...........

Tiistai 16.3.2010 klo 5:53 - Eeva-Riitta Pitko

Ahtaajien lakko on jatkunut yllättävän kauan. Kolmen tuhannen satama-alan ammattilaisen kahden viikon poissaolo työpaikoiltaan on vaikuttanut mm. metsäteollisuuden tehtaiden sulkemiseen varastojen täytyttyä.  Ahtaajat ovat tärkeä ammattiala, heitä on lukumääräisesti vähän verrattuna esimerkiksi meihin valtiolta palkkansa saaviin, joiden 88 000 palkansaajan työ- ja virkaehdoista tehtiin alustava sopimus viime viikolla.

Rahasta ahtaajien lakossa ei voi olla kysymys. Äkkiä laskien 200 euron korotus kuukausipalkkaan tekisi vuositasolla noin 7 milj. euroa. Vertailukohdaksi voisi ottaa metsäalan pääjohtajan palkan, joka vuositasolla voi nousta 1,5 - 2,0 miljoonaan euroon.

Kysymys onkin muutosturvasta ja vastuun siirtymisestä yhteiskunnalta työnantajille Saksan malliin. Muistammehan Nokian maksamat muhkeat summat työntekijöilleen Saksassa kun tuotanto siirrettiin halvan työvoiman maahan Romaniaan. Tähän samaan  toimintamalliin ollaan nyt avaamassa päätä sovittaessa ahtaajien vaatimasta muutosturvasta.  Muutosturvan kustannusten siirtämisestä työnantajille. Sekään ei voi olla rahakysymys, sillä muutosturvasta tulee kustannuksia vain, jos työvoimaa irtisanotaan. Kysymys on siitä, että työnantajalle tulisi hieman korkeampi kynnys tuotannon siirtämisestä halvemman työvoiman maihin.

Ahtaajien lakon muutosturvassa on kysymys periaatteesta. Siitä kuka maksaa? Me kaikki yhdessä  vaiko työnantaja?  Kun pääjohtaja tai muu korkean palkkatason johtaja irtisanotaan sen lisäksi, että hän saa vuositason palkkansa hän saa kultaisen kädenpuristuksen ja huiman eläkkeen.  Eikö tavallista ihmistä saisi kyrsiä moinen? Saa varmasti! 

Muutto ja muutos

Keskiviikko 24.2.2010 klo 10:03 - Eeva-Riitta Pitko

Muutto on muutos. Muutto on projekti, jossa on monta eri vaihetta.  Asunnon hakeminen, muuttoon valmistautuminen, muuttoauto-, muuttolaatikot ja muutossa auttavat ihmiset.

Muutin lauantaina 20.2. pakkasta oli yli 20 astetta. Muuttomatka Kouvolasta Kotkaan ei ole pitkä.  Toisaalta muuttomatkan pituus ei vaikuta muuhun kuin siihen, että pyrkii tuomaan kaiken yhdellä kertaan. Muuttotavaroiden sisään kantaminen on loppupiste muuton muille monille järjestelyille. Tavaroiden pakkaaminen ja kuormaaminen muuttoautoon vie paljon enemmän aikaa ja vaatii järjestelmällisyyttä ja suunnittelua. 

Muutossa huomaa, miten paljon turhaa tavaraa on kerääntynyt. Miksi ei ajoissa heitä pois tai luovu sellaisesta, mitä ei tarvitse tai ei ole ainakaan viimeisten viiden vuoden aikana tarvinnut.  Muutossa on oltava melko realisti ja päätettävä, mitä vielä tarvitsee tai millä ei ole enää elämälleen merkitystä.Kumma kyllä, jopa valokuvat joutuvat hävityslistalle. Miten ihmeessä niitäkin on kertynyt aivan mahdottoman paljon.

Miksi sitten muuttaa? Muutto on aina muutos. Muutoksessa on aina mahdollisuus. Muutos tietää hieman vaivannäköä, toisaalta ilman vaivannäköä ei tapahdu muutosta.

Nuoret matkustavat, interreilaavat, pakkaavat rinkkaan sen mitä kuukausien matkalla tarvitsevat. Järkevää näin muuttajan näkökulmasta. Tärkeintä on puhdas vesi ja pohjoisen pakkasissa lämmin asuinpaikka.

 

Pakaspäivää 27.1.2010

Keskiviikko 27.1.2010 klo 7:22 - Eeva-Riitta Pitko

Pakkanen on laskenut alle -25 asteen. Olikohan vuosi 2005, kun edellisen kerran pakkasjakso olisi kestänyt yhtä kauan. Piti käydä autolla töissä ja katsomassa ruokatunnilla, ettei patterit olleet menneet jäähän. Mahtoikohan seuraava kesä olla tuhoisan kuiva ja lämmin.

Näin olemme nytkin povailleet.

Säille emme voi mitään. Sanoihan se Saarijärven Paavokin että " koettelee muttei hylkää Herra!".  On hyvä olla lämpöisissä tiloissa sisällä.  Entäpä he, joilla ei ole lämpöistä asuntoa ja paikkaa minne menä?