Kun isä viinakortilla osti......

Perjantai 25.6.2010 klo 14:06 - Eeva-Riitta Pitko

Isän kanssa ostoksilla

On juhannusaatto 2010. Kuuntelen parhaillaan YLE 1 radio-ohjelmaa, jossa kerrotaan alkoholin käytöstä, saatavuudesta ja viinan käytön seurauksista vuosikymmenten saatossa. Viime viikkojen uutisointi on focusoitunut naisten ja ennen kaikkea iäkkäämpien naisten alkoholikäytön lisääntymiseen. Uutinen on mielenkiintoinen ja saa miettimään perusteluja, mikä on seurausta mistäkin. Ovatko kyseessä suuret ikäluokat, jolloin potentiaalia kaikkeen mm. viinan käyttöön on lukumääräisesti enemmän. Vuonna 1947 syntynyt ikäluokka on Suomen historiassa suurin, joten he, nyt 63 vuotiaina ovat luonnollisesti myös suurin ikäluokka, mistä seuraa, että mahdollinen alkoholinkäyttäjien määräkin on suurempi verrattuna aikaisempiin tai myöhempiin ikäluokkiin. Voisihan ajatella niinkin, että suurten ikäluokkien tulisi olla reilusti puolta raittiimpia, jotta alkoholin kulutuksen ikäluokkien välinen keskiarvo olisi vertailtavissa.

Suuret ikäluokat ovat vyöryneet massoina vuosikymmenet eteenpäin elämänsä eri vaiheissa, miksi ei siis nyt kun meillä on viimeinen loppusuora meneillään.  Jos 60 vuoden ikään ehtineillä naisilla on alkoholinkäytön keskiarvokiintiöstä suurin osa käyttämättä, eikö heillä muka olisi oikeus kiintiönsä täyttämiseen. Sitä paitsi, alkoholijuomista maksettava huvivero on kohtuullinen ja menee suoraan valtion kassaan.  Eikö naisilla, ikänsä perheensä ja yhteiskunnan eteen lähes palkatta työtään tehneillä olisi nyt oikeus omaan elämään? Muistan iäkkään ranskalaisrouvan haastattelun, lienee ollut jo reilusti yli 100 vuotta, -kertoneen pitkän elämänsä salaisuuden olleen sikarit ja konjakin.

Mitä suurten ikäluokkien aiheuttamaan häiriköintiin tulee, olemme häiriöksi vielä siinäkin vaiheessa kun meille kaivetaan hautoja eri puolille seurakuntien, muiden uskontokuntien tai uskonnottomien hautuumaille. Seuraavan eduskunnan hallitusohjelmaan tulisi ottaa ehdottomasti lakiesitys siitä, että vuoden 1944 -1950 välillä syntyneiden suomalaisten ruumis tullee ehdottomasti krematoida ja tuhkat heittää taivaan tuuliin. Sillä tavoin saisimme rauhan sieluillemme. Meistä ei jäisi minkäänlaista muistoa, huolta tai haittaa tuleville sukupolville. Populismia, sanoo varmasti joku, mutta eikös vain esityksessä ole raaka totuuden ydin?

Radio-ohjelman keskustelu eteni viinakorttiin. Se palautti mieleeni tekemäni kaupunkireissun isäni kanssa 60-luvun alkupuolella. Hämmästelen nyt, miksi juuri isäni oli tuolla reissulla mukana. Muististani ei löydy muuta kertaa, jolloin olisin tehnyt kaupunkireissun isäni kanssa. Toisen reissun kaupunkiin muistan äitini kanssa. Äidillä oli hammaslääkärivuoro Savonlinnassa ja hän oli ottanut minut mukaansa, koska minun hampaissanikin oli jotakin korjattavaa. Sitähän lääkäri ei toki tiennyt etukäteen ja kohtelu oli sen mukainen. Hampaani jäivät hoitamatta. Elettiin maaseudulla 60-luvun alkupuolta. Lasten hammashuolto ei kuulunut ensiksi tärkeisiin monilapsisen perheen elinkustannuksiin. Aikuiseksi kasvettuani ja itsetienaavana hampaistoani remontoitiin yhteensä lähes 40 000 markalla saamatta ainuttakaan markkaa takaisin KELAkorvauksina. Mitä sitten nykyisin euroissa sama hoito maksaisikaan.?

Palaan isäni kanssa tekemääni kaupunkireissuun. Jotenkin kaupunkireissu liittyi sian sairastumiseen. Joulukinkuksi suunniteltu navettapossu oli sairastunut ruusuun. Sika tarvitsi viinaa lääkkeeksi ja isä lähti tuota viinaa kaupungista noutamaan. Köröttelimme 60 kilometrin matkan Ruposen ruskealla linja-autolla. Olin ylen onnellinen, kun isä oli suostunut maksamaan tahtomani talvikengät. Sovittelin joitakin vaatteita ja olin häpeissäni kun minulla oli sen ajan mukaiset vaaleanpunaiset, paksut puuvillaiset ja likaiset alusvaatteet.  Ostoksista selvittyämme lähdimme kohti linja-autoasemaa. Korttelikulmaukseen tultuamme isä sanoi minulle, että pysy, sinä tyttö nyt tässä ulkopuolella, koska sinulla ei ole asiaa tuon oven sisäpuolelle. En ymmärtänyt, koska ovessa ei lukenut, mihin se ovi johti. Muutaman ajan odoteltuani isä tuli ovesta ulos posket punottaen ja ruskea, piintynyt nahkasalkku pullottaen. Jatkoimme matkaamme vaitonaisina linja-autoasemalle ja kotimatkalle samalla Ruposen ruskealla, joka oli aamulla tullut Joensuusta Savonlinnaan.

Vasta nyt aikuisena olen osannut panna palaset oikeille paikoilleen. Sika oli sairaana, isä illalla niin humalassa, että itki sotamuistojaan ja putosi tuolista nukkumaan humalaansa lattialla. Oliko isälle välttämättömyys hukuttaa sodan painajaiset viinaan? Miten sitten meillä, näiden sotaveteraanien perillisillä? Onko meillä syitä, joita tahdomme hukuttaa ja olla muistamatta.

Ymmärrän hyvin, miksi ikääntyneiden ihmisten alkoholinkäyttöön on alettu kiinnittää huomiota. Totta on, että kotiin tulevan hoitajan on reagoitava asiakkaansa tilaan. Hoitajat ovat kunnan palkkalistoilla olevia työntekijöitä. Asia olisi aivan toinen, jos asiakkaana olisi palvelustaan yksityisesti maksava ihminen. Kukaan ei kantelisi tällaisen asiakkaan tahdontilasta. Tähänkö on tultu? On haluttu, että ihmiset asuvat kotonaan niin kauan kuin mahdollista ja heidät hoidetaan omiin sänkyihinsä. Halutaan myös, että he elävät juuri niin valvottua ja säännönmukaista elämää, että mistään aikataulusta ei ole lupa poiketa. Mitä elämää se on?  Jos vanhuksella on varaa konjakkiryyppyyn, miksi sitä ei hänelle suotaisi?  Toivon, että parinkymmenen vuoden kuluttua kun itse olen hoidettavana saan kermalla ja voilla höystettyä ruokaa,  kahvin keralla leivoksen ja vähintään yhden lasillisen konjakkia iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Punaviinilasillinen hyvän ruoan kera ei todellakaan olisi pahitteeksi.

Alkoholi on myrkky, siihen voi tulla riippuvuus ja sen käyttö voi johtaa sairastumiseen jopa nopeaan kuolemaan. Emme enää elä viinakorttiaikaa kuten odotellessani isääni viinakaupan ulkopuolella 60-luvulla. Kolmosolutta on lähes vuorokauden ympäri saatavissa ja alkoholiliikkeet ovat elintarvikeliikkeiden naapurina. Me suuret ikäluokat olemme eläneet yli 60 vuotta. Aikaan on sisältänyt muiden uudistusten rinnalla mm. siirtyminen vapaanpaan alkoholipolitiikkaa, viinakortista tähän päivään. Siinä rinnalla on vellonut suurten ikäluokkien massa kokemassa kolmosoluen vapautuneen kaupan ja alkoholiliikkeiden muuttumisen itsepalvelumyymälöiksi. Enää ei tarvitse posket häpeästä punaisina pyytää Alkon tiukkailmeiseltä myyjältä Porvoon lankkua tai Erkin pikakivääriä.

Nyt häpeillen Alkossa käyvät 6-kymppiset naiset, jotka on luokiteltu juopoiksi alkoholin suurkuluttajiksi. Ehkä joku sosiologian opiskelija löytää tästä hyvän aiheen tutkimustyönsä aiheeksi. Ovathan sosiologian tutkijoita kiinnostaneet niin päivätanssit kuin kulmakuppiloissa kaljalasin ääressä elämäänsä purkavat vakioasiakkaat. Mikään ei ole itsestään selvää. Yhteiskunnan muutokset ja sen pyörteissä elävät erilaiset ihmiset muodostavat massan, jonka käyttäytymiseen asiaa tarkemmin tutkittaessa voi löytyä varsin mielenkiintoisia ja varteenotettavia seikkoja. Ei pidä hutkia ennen kuin on tutkittu!

Sijoitamista, Carpe diem!

Sunnuntai 29.6.2008 klo 10:12 - Eeva-Riitta Pitko

EGOnomisti- Carpe diem!

Elämme nousevien hintojen aikaa, epävarmuutta ja tietämättömyyttä tulevaisuudesta. Voimme vain arvailla. Pankkien hallussaan pitämät lainojen korkokehitystä osoittavat käppyrät heittävät häränpyllyä. Lainojen korkoprosentin pitäisi olla kolmen pintaan kesällä – 09, sijoituskoroista ei uskalleta edes tehdä käppyröitä.  1990-luvun laman kokeneet ihmiset ovat varovaisia, nuorempi sukupolvi ei muistele menneitä, eikä ymmärrä ottaa vanhempien vinkistä vaarin.

Kannattaisiko siis sijoittaa vain itseensä? Hinnat ovat nousseet, nousemassa tai jopa kokemassa ennätysmäisen nousun lähimpien kahden vuoden aikana. Kerskakulutukseen kannattaa sijoittaa nyt, sillä parin vuoden kuluttua sellaiseen on varaa vain todella äveriäillä.  Hesarin matkailusivu on pullollaan halpoja viimehetken matkoja. Nyt on  todellinen ”viime- ja äkkilähtöjen” hetki. Carpe diem! Jos tahdot Hawaijille, tee se nyt, huomenna voi olla liian myöhäistä. Itseensä sijoittamisen tuotto-% tulee olemaan kaikkein korkein. Jos lentomatkojen hinnat nousevat 300 % nyt tehty matka on paras sijoitus tulevaisuuteen. Niin myös kaiken muun sellaisen kulutustuotteen, joka ei ole tuiki tärkeä, mutta jota kuitenkin haluat.

Hyvä EGOnomisti! Mieti tarkoin mihin sijoitat tässä laskevien kurssien hetkessä. Kun olet reissusi tehnyt, ala sijoittaa ekologisiin rahastoihin, sillä ne tulevat olemaan seuraavien vuosikymmenten parhaita sijoituskohteita.

Mitä saan vastapalkaksi?

Torstai 26.6.2008 klo 7:42 - Eeva-Riitta Pitko

Luonnonsuojeluliitto on aloittanut kampanjan Saimaan norpan suojelemiseksi teemalla "luovu yhdestä etelän matkasta" ja lahjoita (rahat)/ syntymättömät päästöt Saimaan norpan elämän olosuhteiden säilyttämiseksi ja parantamiseksi.

Elämme kulutusta ja ajattelemme hyötyjä. Mitä saan vastalahjaksi jos luovun epäitsekkäästi yhdestä etelän matkasta ja luovutan matkan hintaa vastaavan summan hyväntekeväisyyteen. Miten perustelen asian lapsilleni, jotka ovat oppineet odottamaan syys-, joulu- tai hiihtolomalla tehtävää viikon matkaa johonkin etelän lämpöiseen matkakohteeseen.

Lapset oppivat hämmästyttävän hyvin mallista. Teot puhuvat enemmän kuin sanat.  Millä korvaan etelän matkasta luopumisen niin, että saisin jälkikasvun ymmärtämään. Näytänkö liian helpon elämän mallia kun vedän rahaa seinästä ja kierrän päivän perheen kanssa IDEAparkin tyyppisessä ostosahjossa. Korvaan kotiruoan mäkkärien jättiannoksilla. Ajattelenko viettäväni lasteni kanssa laatuaikaa? 

Yhdestä etelän matkasta luopuminen pelkästään ympäristötekona on kannatettava.  Lentäminen on pahin saastuttaja.  Lentäminen on toki hauskaa ja nopeaa, hieman jännittävää.  Loma on aina lomaa vaikka siihen ei liittyisikään jännittävä lentomatka. On niin monia muotoja viettää lomaa. Viikko Saimaalla on yksi varteen otettava vaihtoehto.