Keskiviikko 17.2.2010 klo 6:41
Kehityskeskustelut ovat palkkausjärjestelmien pakkopullaa. Kuuntelen paljon YLEn Puheohjelmia. Oheisessa linkissä on ansiokasta puhetta kehityskeskusteluista ja tavoista, joilla niitä käydään.
Mielestäni pitäisi asettaa yläikäraja, jolloin ei enää työyhteisössä tarvitsi uhrata aikaa kehityskeskusteluihin. Kun henkilöllä on yli 30 vuotta työuraa, toimii kuin kävelevä arkisto, tietää ja taitaa ja voi olla mentorina nuoremmille, pitäisi hänen tehtävänsä ja palkkauksensa määräytyä sen mukaan.
Virallisen tilaston mukaan valtiolla oli vuoden 2009 lopussa 121 923 henkilöä töissä. Laskelmaa varten pyöristän lukumäärän 121 500 henkilöön, sillä oletan, että presidentti ja korkein valtion virkamiehistö ei käyne kehityskeskusteluja vaan heidän työuransa on keskusteluissa aina joka neljäs / kuudes vuosi toimitettujen kansanedustaja- ja presidentinvaalien yhteydessä.
Tehtävä: Kun valtiolla 121 500 henkilöä työssä, kehityskeskusteluun käytetään yksi tunti, tuntipalkka keskiarvoksi arvioituna on 50,20 e. Mikä keshityskeskustelujen kustannus valtion talousarviossa on?
Vastaus: 6,1 miljoona euroa.
Vertailun vuoksi. Olen työssä valtion virastossa, jossa on 25 virkahenkilöä. Vuotuiset kehykset eli talousarvio palkka-, ym. henkilöstökustannuksiin on noin 1 milj. euroa.
|