Kansanvalta on hyvä sana Miksi tärkein vaikuttaja jää kotiin äänestyspäivänä? Jokainen vaalipäivään mennessä 18 vuotta täyttänyt saa äänestää Suomen lakien mukaan järjestettävissä valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa. Äänestäminen on oikeus, ei velvollisuus. Jos se olisi velvollisuus, ihmisillä pitäisi olla hyväksyttävä syy miksi jättää äänestämättä. Muuten tulee sakko tai muu rangaistus, kuten esimerkiksi Belgiassa. EU maa sekin. Äänestämisasiaa ihmisiltä kysellessäni, joku on sanonut reilusti, että menee äänestämään vasta kun siitä maksetaan. Nykyajan anekauppaa: Ehdokas eduskuntaan vilahtaa kun euro kirstuun kilahtaa. Mitä alhainen äänestysprosentti merkitsee? Mitä ihmiset ajattelevat eduskunnan ja päättäjien touhuista? Äänestämättä jättäneillä ei ole omaa edustajaa päättäjien paikalla. Demokraattiseen päätöksen tekoon jää hiljaisen opposition mentävä muka-demokraattinen aukko. Tätäkö kansalaiset tahtovat viestiä. Viesti on tulkittavissa, että kansa on vieraantunut päätöksenteosta itsenäisessä Suomessa. Miksi edes järjestää äänestyksiä, jos puolella kansalaisista ei ole mielenkiintoa kuka, mitä ja miten maassa päätökset tehdään. Hyvät ihmiset. Kysykää itseltänne, miksi aiotte jättää äänestämättä? Onko syy, ettei äänestäminen kannata. Onko syy pienempiä vaalipiirejä kaltoin kohteleva epäoikeudenmukainen tuloksen laskentajärjestelmä. Eikö kannata äänestää ketään, jos pienen puolueen ehdokas ei kuitenkaan ylitä kohtuuttoman korkealle asettuvaa rimaa? Kuka ehdokkaista on puhunut laskentajärjestelmän muuttamisesta? Äänestäkää sellaista ehdokasta, joka ottaa vaaliteemoissaan tämän tärkeän asian esille. Valtapuolueilla ei ole tarvetta tai edes haluakaan viestittää laskentajärjestelmän ikävistä puolista. Heitä se ei koske. Valtapuolueille on sitä parempi mitä enemmän laskenta sorsii pienpuolueita. Äänikynnys tulee olemaan Kymen vaalipiirissä 6 – 7 %:n välillä. Me perussuomalaiset tarvitsemme yli 12 000 ääntä saadaksemme yhden ehdokkaan eduskuntaan. Toivon, että äänestätte tulevissa vaaleissa. Edustuksellisen demokratian ja erilaisten näkökantojen puolustamisen vuoksi. Toivon, että puntaroitte mielessänne useaan kertaan, miksi kannattaa äänestää. Ja miksi juuri pienempiä puolueita kannattaa äänestää. Äänestää kannattaa sen vuoksi, että se on parasta tasaveroista vaikuttamista. Ääni on tasan tarkkaan yhdenveroinen ja yhtäläinen jokaisella, jolla on äänestämiseen oikeus. Sillä asialla kannattaa rehvastella. Se on asia, jota ei voi muuksi muuttaa. Se on kirjoitettu suomen perustuslakiin. Yhtäläinen äänioikeus on perusoikeus. Te äänestäjät olette suomalaisia vaikuttajia. Kansanvalta on hyvä sana. Eeva-Riitta Pitko Perussuomalaiset |