Populaariviihdettä vai pulismia

Populaariviihdettä vai populismia?                                                          27.1.2007

Vaalit lähestyvät. Vaalikoneistot ovat pyörähtäneet hyvin rasvattuina käyntiin. Mainostoimistot hiovat maksukykyisten ehdokkaitten ulostuloa viimeisten virtausten mukaiseksi. Vakoilua eri puolueiden ehdokkaiden tilaisuuksissa, kädenojennuksia ja ystävyyden elkeitä. Ehdokas Heinäluoman aloittaessa omaa vaalikampanjaansa keskustan puoluesihteeri Korhonen, Heinäluoman hyvä ystävä, oli avaamassa demari- kampanjaa yhdessä kaverin kanssa. Niin pitää ollakin. Asiat vain riitelevät, miehet ei. Tai oikeammin asioilla ei niin väliä, silloin kun demari-ministeri vetää vanhoja arpia auki nimittäessään Suomen politiikan oikeistolaistuneen ja arvojen kovenneen kokoomuksen ja keskustan aloittaessa vaalien alla valtapoliittisen yhteispelinsä demarikannatuksen vähentämiseksi. Vaalit ovat iloinen asia kun sen niin ottaa.

Tulevien vaalien kampanjoinnissa on viihdettä, eli sitä samaa, johon äänestäjäkunta on jo tutustunut

edellisissä kampanjoissa aina presidentin vaaleja myöten. Ehdokkaan puhetta edeltää viihdetaiteilijoiden esitykset, mieluimmin niin, että taiteilija on samasta puolueesta ja istuva kansanedustaja. Ja mitä runsaammin julkisuudesta nauttineita kasvoja on tarjolla, sen varmemmin väkeä kokoontuu ehdokastilaisuuteen paikalle. Ne paikat ovat kauppakeskusten sisälämpöisiä tiloja kasvukeskuksissa, tupailtoihin kun ei taitaisi enää monikaan syvän maaseudun väestä kyetä tulemaan ilman paikallisen ansiotaksin ehdokkaan laskuun tarjoamaa kyytiä.

Viihdetilaisuuksien poliittiset puheet ovat luonnollisesti viihdettä nekin. Kuka kummassa nyt rivakan Säkkijärven polkan soitannan jälkeen jaksaisi kuunnella synkeitä lukuja globaalin markkinatalouden vuoksi irtisanotuista ihmisistä, pitkistä terveyskeskusjonoista, rekkajonoista tai

huonosta vanhustenhoivasta. Eihän sellaisilla puheilla ketään saada vaaliuurnille, nehän ovat suorastaan sen vanhan ”Häijyn” maalaamista seinälle. Ilo pintaan vaikka syvän märkänis, sanoo karjalainen. 

Populaariviihde ja viihteellä ryyditetyt vaalitilaisuudet ovat populismia piilotellussa muodossa.

Poliittiset puhetilaisuudet voi äkkipäätään arvioida viihteeksi, ainakin silloin kun niissä esiintyjät ovat lööppilehtien kautta tutuiksi tulleita kasvoja. Mitä se populismi sitten oikein on?  Populismi liitetään politiikkaan.”Monin paikoin populistiset puolueet, niin vasemmalla kuin oikeallakin, tukeutuvat työttömiin ja syrjäytyneisiin sekä vähätuloisiin, lupaamalla nopeita taloudellisia parannuksia.” sanoo tietosanakirja.  Työttömät, syrjäytyneet, vähätuloiset ja moniongelmaiset ihmiset ovat varmasti niitä, jotka eivät tule viihteellä höystettyihin hyvää ja kaunista lupaavien edustajaehdokkaiden tilaisuuksiin. Yhden sellaisen lämmittelemään tulleen näin poistettavan kahden vartijan toimesta Hansakeskuksen yläaulasta perjantai-illan tilaisuudessa. Jossakin yhteydessä kuulin kotiin jääneitä syrjäytyneitä toisenluokan kansalaisia  nimiteltävän turhautuneiksi ihmisiksi, jotka omaa voimattomuuttaan ilmi tuoden käyvät antamassa äänensä protestina sellaiselle ehdokkaalle, jonka läpimenoon kukaan ei ole edeltä käsin oikein usko.  Ketään äänioikeuttaan käyttävää äänestäjää meidän ei tule aliarvioida ja väheksyä. Demokratia toteutuu parhaiden kun ihmiset äänestävät omantuntonsa mukaan, vaikka protestiksi jos muuta keinoa ei ole. Turhautuneisuus  ja tunne siitä ettei voi vaikuttaa on mitä suuremmoisin syy äänestää.  Perusoikeudellinen valta on kansalla ja jokaisella äänioikeutetulla on tismalleen yhtäläinen ääni. Sillä vain on merkitystä ketä äänestää. Asialinjalla oleminen ei ole populismia vaan tapa, jolla asiat voidaan puhua siten, että jokainen kuulija ymmärtää mitä sanoja tarkoittaa. En väheksy hyvin soitettua Säkkijärven polkkaa ehdokkaan puheiden lämmittämiseen. Soittajia on vain niin monenlaisia.

                                            Eeva-Riitta Pitko

                                            Perussuomalaiset