Verot kevenevät, maksut nousevat Tuloverokevennysten takia veroaste alenee edelleen tänä ja ensi vuonna. Tosiasia, jolla voivat leveillä vaalien alla he, jotka ovat olleet päätöksiä tekemässä ja muka voineet olla vaikuttamassa verojen keventämiseen. Tosiasia kuitenkin on se, että veroja ei voi nostaa. Kansainvälinen verokilpailu, jonka pelisääntöihin Suomen on tyytyminen, rajoittaa julkisen talouden tulojen lisäämisen veroja kasvattamalla. Totuus on, että verokevennykset ovat globaalin talouden seurannaisvaikutuksia perustuen vahvan talouskasvun olettamaan ja julkisen talouden rakenteiden muuttamiseen markkinataloudelle avoimeksi. Suunnilleen samaan hengenvetoon puhutaan kuitenkin maksujen nostamisesta. Verot ja maksut ovat siis eri asia. Verotusta ei voi kiristää kansanvälisten kilpailusääntöjen vuoksi. Mitä sitten tehdään? Maksuja voidaan toki keksiä mitä erinäisimmille syille. Kuten kymmenen vuoden takaisen pahan lama-ajan muistoina auton käyttömaksu ja työttömyysvakuutusmaksu, joiden poistamista ei ole kukaan tosissaan ollut ajamassa. Onko syy se, että kun veroja pitää kansainvälisen veropolitiikan ehdoilla keventää, niin kevennysten paikkaamiseksi on kerättävä maksuja. Maksuista Suomi ei ole kansainvälisille "tilintarkastajille" tilivelvollinen. Maksujen keräämistä kansainvälinen veropolitiikka ei kiellä. Työttömyysvakuutusmaksun keräämiseen pitää löytyä kunnon perustelut verovuodella 2007. Työttömyys on vähentynyt roimasti, mikäli vaalien alla annettuihin virallisiin tietoihin on luottaminen. Työttömien määrä tulee vähenemään suurten ikäluokkien jäädessä pois työelämästä. Onko työttömyyttä pidettävä yllä systeemisyistä ja kerättävä maksuja, jotka ovat korvamerkattuja työttömyyden hoitoon? Hieman haiskahtaa demarivetoiselta työvoimapolitiikan hoitamiselta. Työvoimahallinnolla oli vuoden 2006 lähetessä loppuaan melkoisia ylijäämiä täsmäsijoitettavaksi työttömyyden lyhytaikaiseen poistamiseen. Ja simsalabim, työttömyysluvut ovat kummasti kaunistuneet. On aivan ansaittua puhua tempputyöllistämisestä. EEVA-RIITTA PITKO Perussuomalaiset, Kouvola (julk.Kymen Sanomat 10.2.2007)
|